Menu

Harjun Polut – reittikuvaus

Reitit kulkevat Harjun urheilukeskuksen Tynninharjun ja Gunnarlan majan välisessä maastossa. Pääosa matkasta edetään poluilla. Kaupungin keskustan läheisyydestä johtuen joudumme käyttämään ulkoilureittipohjia siirtymäreitteinä pitkällä reitillä.

Harjun polut -tapahtumassa on kolme reittivaihtoehtoa. Niiden tarkoitus on tarjota kaiken tasoisille ja ikäisille polkujuoksuun tutustujille sopiva mahdollisuus nauttia Lohjanharjun reitistöistä. Kaikki reitit voi reippailla perheen kanssa tai yksin retkeilymielellä tai juosta kelloa vastaan.

Harjun pitkä on 17 km lenkki. Alkutaival on harjun ulkoilureittien keskellä kulkevia polkuja, helposti juostavaa, mutta edessä on useita kiperiäkin mutkia. Matka kulkee ulkoilusiltaa myöden junaradan varteen ja sieltä Gunnarlan metsiin. Radan jälkeen polusto on vaihtelevaa, nousua, vetistä, kuivaa, kalliota ja hiekkaa. Puolimatkassa piipahdetaan Gunnarlan ulkoilumajalla, jossa on mahdollisuus tankata ja levähtää. Majan jälkeen alkaa vaihtelevin osuus kohti maalia. Matkan varrella voi olla lohjalaisellekin outoja pätkiä. Junaradan ylitys on samassa paikassa kuin tullessa ja maalia kohti nousu jyrkkenee. Juoksuradan loppuosuus kaarretaan Lohjanjärven avautuessa eteen. Maali on urheilukentällä.

Harjun puolikas on 7 km, jossa ei mennä radan yli lainkaan vaan pysytään harjun ulkoilureittien tuntumassa. Nousuja ei ole paljoa, mutta reitti on kokonaan polkuja.

Lisäksi reittivalikoimaan kuuluu lyhyt 5 km lenkki, jossa riittää haastetta aloittelijoille. Lenkin voi kiertää vaikkapa koko perheen voimin.

Kaikki reitit on merkitty opastenauhoin ja kyltein. Risteyksissä on opastetaulut, viitoitusnauhat ja kiperissä kohdissa toimitsija. Junaradan ylityksessä ja yhdessä tien ylityksessä on toimitsijat ohjaamassa liikennettä ja juoksijoita.